Leanin avulla tehoja tekemiseen

3.10.2022

Jatkuva kehittäminen ei ole Infrasuunnittelu Oy:ssä pelkkää sanahelinää, vaikka aikaresurssit ovatkin kasvun jaloissa välillä hieman hakusessa. Infrasuunnittelun vuoden 2022 sisäisen kehittämisen projektissa keskitymme suunnittelutoimistomme tekemisen tehostamiseen ylätasolla, eli lean’iin.

Intotalo Oy:n Tuomas Mikkonen sparraa yritystämme pitkin syksyä prosessien ja visuaalisen johtamisen kirkastamisessa. Kiitokset niin valmentajallemme kuin myös sparrauksen mahdollistavalle Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen kehittämispalvelulle – konsultointipalveluiden kautta voimme hyödyntää valtakunnantason osaamista yrityksemme kasvun ja kehittymisen tukena sekä saada tarvittavia kierroksia nousukiitoomme!

Lean -valmennuksen kick-off Kajaanin Teknologiakeskuksella elokuun lopulla