Infrasuunnittelu ja Sitowise yhdistävät voimansa
2.5.2023Sitowise-konserni on hankkinut Infrasuunnittelu Oy:n osakekannan kokonaisuudessaan. Kaupan myötä tarjoamme infrasuunnittelun suunnittelu- ja asiantuntijapalveluita aiempaa valtakunnallisemmin ja laaja-alaisemmin.
”Yritysjärjestelyn myötä yhdistämällä Sitowisen ja Infrasuunnittelun osaamisen ja palvelut tähtäämme entistä monipuolisemmaksi ja osaavammaksi palveluntuottajaksi infrasuunnittelussa alueellisesti sekä palveluiden ja asiakkaiden näkökulmasta.”, iloitsee Sitowisen toimialajohtaja Elina Väistö. Tiivistyvän yhteistyön tavoitteena on vahvistaa asemaamme nykyisten asiakasryhmien keskuudessa. Yhteistyönä pystymme lisäksi tarjoamaan kokonaisvaltaista infrasuunnittelun osaamistamme erityisesti teollisuuden- ja energiasektorin yksityisille toimijoille.
Kauppa on toteutunut 2.5.2023 ja siitä on tiedotettu tänään sekä sisäisesti Infrasuunnittelun ja Sitowisen henkilöstölle, että ulkoisesti asiakkaille ja muille sidosryhmille.
“Yhden miehen yrityksestä on kasvatettu 18 vuodessa markkinakelpoinen yhtiö. Myynti vetää ja osaamista sekä näkemystä on. Olemme kentällä haluttu toimittaja ja kumppani. Kasvunnälkä on kova, mutta geneerinen kasvu on alan osaajapulan vuoksi aivan liian hidasta. Yhdistyminen yhteen alan suurimmista toimijoista on harkittu seuraava askel, jolla varmistamme sekä meidän Infralaisten että asiakkaidemme edun. Tekeminen jatkuu, harteet kasvavat.”, toteaa Infrasuunnittelu Oy:n toimitusjohtaja Antti Haataja.
Infrasuunnittelun 17 osaajaa siirtyy osaksi Sitowisen asiantuntijaverkostoa. Olemassa olevat projektit sekä asiakasyhteistyö jatkuvat normaalisti myös kaupan jälkeen, eikä yhdistymisellä ole vaikutusta projekteihin tai Infrasuunnittelun asiakastyöhön. Infrasuunnittelun nykyiset omistajat jatkavat Sitowisen osakkeenomistajina nykyisissä tehtävissään ja Antti Haataja jatkaa Infrasuunnittelun toimitusjohtajana.
Infrasuunnittelu jatkaa yrityskaupan jälkeen toimintaansa omalla nimellään ja y-tunnuksellaan sekä samoin laskutustiedoin. Asiakkaita ja yhteistyökumppaneita tiedotetaan myöhemmin mahdollisista muutoksista.
Lisätietoja:
Toimialajohtaja Elina Väistö, Sitowise, +358 40 718 1825, elina.vaisto@sitowise.com
Antti Haataja, Infrasuunnittelu, +358 50 515 0510, antti.haataja@infrasuunnittelu.fi
