Avoimet tehtävät

Harmi kyllä meillä ei ole tällä hetkellä avoimia tehtäviä. Voit kuitenkin halutessasi jättää avoimen hakemuksen oheisella lomakkeella.

MIKSI MEILLE INFRASUUNNITTELUUN?

Hypätessäsi Infrasuunnittelun kelkkaan pääset osaksi ihmisen kokoista, eteenpäin pyrkivää ja hyvässä kasvussa olevaa yritystä sekä sen nuorekasta suunnittelutiimiä. Olemme parhaillaan terävöittämässä tekemistämme leanin avulla. Rohkaisemme nuoria suunnittelijoitamme paitsi teknisesti taitaviksi tekijöiksi, myös kokeilemaan omia siipiä ratkaisuja ennakkoluulottomasti etsivinä ammattilaisina.

Modernit toimistomme sijaitsevat fyysisesti Kajaanissa ja Seinäjoella, mutta ajan hengen mukaisesti töitä voit tehdä myös etänä, vaikkapa Joensuun seudulta käsin. Mielenkiintoiset suunnittelun toimeksiantomme ovat ympäri Suomea.

Infrasuunnittelu Oy:ssä työntekijät perehdytetään paitsi tekemiseen, myös yritykseen ja sen tekemisen kulttuuriin. Osaamisen ja kannattavuuden rinnalla myös hyvä ja toimiva työyhteisö merkitsee meille paljon. Haluamme tarjota työntekijöillemme mukavan työyhteisön, kivat puitteet työskentelylle sekä muutaman kerran vuodessa myös yhteisiä huikeita elämyksiä!

Yllä on jo monta hyvää syytä hakeutua meille ja lähestymällä kuulet lisää. Voit olla yhteydessä joko tiettyyn henkilöhakuun liittyen tai jättämällä avoimen työhakemuksen rekrytointien välissä mieluiten sähköpostilla osoitteeseen hanna.repo(at)infrasuunnittelu.fi